maanantai 16. maaliskuuta 2015

Runoanalyysi




RUNOANALYYSISSA TARVITAAN KIRJALLISUUDEN KÄSITTEITÄ 

allegoria = vertauskuvallinen kertomus (esim. monet Raamatun kertomukset) 
alluusio = viittaus toiseen teokseen (tai esim. viittaus antiikin mytologiaan tai Raamatun kertomukseen) 
antiteesi = vastakohta, antiteesi tarkoittaa kahden vastakkaisen väitteen tai käsitteen asettamista vierekkäin, jolloin se, mitä halutaan sanoa, tulee tehostetusti esille. 

Tekstien tulkinnassa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti siihen, kuinka runon kielessä esiintyy erilaisia vastakohtaisuuksia, samankaltaisuuksia ja rinnastuksia. Koska mitään ei ole olemassa ilman vastakohtaansa, lukijan on hyvä myös miettiä, mitä teksti jättää sanomatta; mitkä ovat tekstin aukkokohdat? Toisinaan runosta voi löytää myös sanallista leikittelyä, niin äänteellisiä vastakkaisuuksia kuin samankaltaisuuksia (luu, kuu, puu, suu). 
 
eufemismi
 = kaunisteleva kiertoilmaus (esim. karhu = metsän kuningas) 
hyperbola = liioittelu (esim. hetken ikuisuus, malka omassa silmässä) 
kuvakieli = kieli, joka sisältää runsaasti kielikuvia.  
 
Kaikessa kirjallisuudessa ja puheessa käytetään kuvallista kieltä. Arkisessa kielenkäytössäkin puhutaan "yhdennestätoista hetkestä", "ajan hampaasta" tai "kansan syvistä riveistä". Runouteen kielen kuvien käyttö kuuluu erityisen vahvasti. Runoilija pyrkii uusiin ja havainnollisiin rinnastuksiin. Usein hyvin tutuilta tuntuviin asioihinkin voi avata uuden näkökulman käyttämällä tuoretta ja yllättävää kielikuvaa.

Jotkut ovatkin olleet sitä mieltä, että kaunokirjallisuuden pääasiallinen tehtävä olisikin kielellisten ja kerronnallisten keinojen avulla vieraannuttaa lukijansa totutuista ja yleispäteväksi luulluista näkemyksistä ja asenteista eli tarjota uusi, tuore näkökulma, josta asioita voi tarkastella. 

metafora = kielikuva; vertaus, jossa ei ole kuin tai niin kuin –sanoja 

Metafora on siis vertaus, joka ei ilmoita olevansa vertaus. Metaforan rakenteesta voi erottaa kuvattavan ja kuvan. Kuvattavaan siirtyy metaforassa kuvaan liittyviä konnotaatioita. Näillä molemmilla - kuvalla ja kuvattavalla - voi olla yhteisiä ominaisuuksia, johon vertaaminen perustuu. Useimmiten kuva ja kuvattava kuuluvat kuitenkin varsin erilaisiin käsitekenttiin. Yleensä metaforan perustana on konkreettinen sana, jonka avulla ilmaistaan abstrakti asia tai ilmiö; se, mihin verrataan, asetetaan verrattavan ja havainnollistettavan asian paikalle.:Heikki on hiiri 
 
personifikaatio = elollistaminen (esim. koivu nyökytteli päätään) 

Kun sanotaan, että "tuuli puhaltaa minut kumoon", "aurinko hymyilee meille" tai "valo tanssii seinillä", on lauseissa annettu elottomille luonnonilmiöille - tuulelle ja auringolle - inhimillisiä ominaisuuksia. Oikeasti tuulella ei ole huulia, joilla puhaltaa, auringolla ei ole kasvoja, joilla hymyillä eikä valolla ole ihmisenkaltaista kykyä liikkua. Elottoman ilmiön tai olion kuvaaminen elolliseksi on sekin runoudessa hyvin yleistä. 

vertaus = kun rinnastetaan kaksi asiaa kuin tai niin kuin -sanojen avulla 
synestesia = kun eri aistien kokemuksia yhdistellään yllättävästi (esim. kuulin sinisen äänen) 
 
Varsinkin runoissa käytetään vertauksia ja metaforia. Myös yleiskielessä on runsaasti vertauksia ja metaforia, mutta useimmat niistä ovat kuluneet huomaamattomiksi, kuten "järven selkä" tai "illan suu". Varsinkin silloin, kun on kyse abstrakteista asioista, on usein turvauduttava johonkin konkreettiseen kuvaan tai esimerkiksi kahden aistialueen yhdistämiseen. Esimerkiksi musiikkia kuvataan usein yhdistämällä kaksi eri aistialuetta: "tumma sointi", "kirkas ääni". Tällaista kahden aistialueen yhdistämistä kutsutaan synestesiaksi. 

Yllättävillä vertauksilla ja metaforilla voi saada aikaan aivan uudenlaisia merkityksiä ja näkökulmia asioihin. Jotkut kielikuvat taas kuluvat ajan myötä kliseiksi eli liian usein käytetyiksi, kuluneiksi ja latteiksi ilmauksiksi. 
Paradoksi tarkoittaa kielikuvaa, jossa rinnastetaan kaksi vastakkaista asiaa tai ilmiötä. Näin saadaan aikaan näennäisesti järjenvastaisia ilmaisuja, jotka kuitenkin omalla persoonallisella tavallaan saattavat rikastuttaa runon kieltä ja sisältöä. Esimerkiksi metaforat polttava jää ja makea suola sekä valoisa synkkyys ovat paradokseja. 

metonymia = sanan korvaaminen toisella, siihen olennaisesti liittyvällä sanalla tai ilmauksella (esim. teräs välähti= veitsi välähti) 

Esimerkiksi arkikielessä voidaan todeta, että "Suomi voitti Ruotsin maaottelussa", kun tarkoitetaan että Suomen jääkiekkomaajoukkue voitti Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen maaottelussa. Metonymioita ovat myös sellaiset kielikuvat, joissa esim. syyn tilalle , teon tilalle sen väline, aineen tilalle siitä valmistettu esine jne. Esim. ilmaus "iloitse häähuone" ei tarkoita paikkaa vaan hääväkeä. 

synekdokee = osaa käytetään merkitsemään kokonaisuutta (esim suu haukotteli = ihminen haukotteli)) 
Rytmi (runossa) alkusointu (allitteraatio) = peräkkäiset tai lähekkäiset sanat, jotka alkavat samalla tavulla tai äänteellä 
riimi = loppusointu 
runomitta = mitallisen runon nousujen ja laskujen määrävaihteluun perustuva poljentokaava 
säe = yksi rivi runossa 
säkeenylitys = lause loppuu kesken ja jatkuu seuraavassa säkeessä 
säkeistö = yhteen kuuluvat säkeet 
symboli = vertauskuva.  
 
Symbolit ovat sopimuksenvaraisia, esim. risti on kulttuurisesti sidottu uskonnon symboli. Länsimaisissa kulttuureissa surun väri on musta, kun taas Japanissa se on valkoinen. Kirjallisuudessa toistuvat usein tietyt suositut symbolit. Esimerkiksi eläimistä haukka symboloi uhmaa ja vapautta, leijona rohkeutta, kettu oveluutta ja hiiri pelkuruutta. Koska sanat eivät ole merkitykseltään selkeärajaisia, niillä on symbolisia ominaisuuksia. Kielen symbolisuus tarkoittaa sitä, että sanojen äänneasulla ei ole mitään havaittavaa yhteyttä tarkoittamaansa ilmiöön. Kieli ja sanojen merkitykset ovatkin täysin sopimuksenvaraisia.

Kielen symbolisuus mahdollistaa abstraktin ajattelun ja koko inhimillisen kulttuurin. Sanat ovat myös polyseemisia eli niillä voi olla monta eri merkitystä. Esimerkiksi sanalla 'lippu' voi olla monta eri merkitystä sen käyttöyhteydestä riippuen. Sillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi Suomen sinivalkoista lippua, merirosvolippua, pääsylippua, asemamiehen lippua, lentolippua, verolippua jne. 

symboliikka = vertauskuvallisuus 
synonyymi = samaa tai melkein samaa tarkoittava sana 


Lähde: Kirjallisuuden erittelyn työkalut. Turun Normaalikoulu.

_________________________________________________________________________________


1. Oman runoanalyysin kirjoittaminen.

a. Valitse yksin tai parin kanssa yksi Kirjallisuus soi! -soittolistan kappaleista.

b. Etsikää netistä koko teksti ja ottakaa selvää kuka sen on kirjoittanut. Ottakaa selvää, missä se on julkaistu ja koska. Kysykää tarvittaessa apua opettajalta.

c. Ottakaa selvää, liittyykä valitsemanne teksti johonkin toiseen tekstiin.

d. Tutustukaa yllä olevaan Prezi-esitykseen runoanalyysin tekemisestä ja kerratkaa kaunokirjallisuuden käsitteet, joita runoanalyysissakin tarvitaan.

e. Kirjoittakaa valitsemastanne runosta analyysi joko omaan wikiin tai Office365:een. Jakakaa valmis teksti opettajalle. Liittäkää oma runonne mukaan analyysiin, joko sen alkuun tai loppuun. Muistakaa merkitä tekstiin molempien nimi, jos teette tehtävää parin kanssa.