18.12.14

Kotiseutudekkari



Kirjoita jännityskertomus, jossa tapahtumapaikkana on oma kotiseutusi. Tarinan suunnittelu tehdään vihkoon, mutta varsinainen dekkari kirjoitetaan Office365:een.

Noudata kirjoittaessasi seuraavia ohjeita:

1. Tee aluksi vihkoosi ajatuskartta, johon suunnittelet tarinaasi. Listaa ajatuskarttaan hämeenkyröläisiä paikkoja, joissa voisi tapahtua jotain salaperäistä ja jännittävää. 

2. Suunnittele tarinan henkilöhahmoja. Millaisia he ovat? Mikä on heidän roolinsa tarinassa Dekkarin tyypillisiä hahmoja ovat esimerkiksi salapoliisi tai etsivä, rikollinen, uhri, todistajat jne. Muistathan, että hahmojen pitää olla kuvitteellisia!

Dekkarin juonikaavio by anna.uusiniitty

3. Lähde vauhdikkaasti liikkeelle. Aloita tarinasi kertomalla päähenkilöstä. Sijoita päähenkilö tämän lempipaikkaan, jossa hän saa kuulla tapahtuneesta rikoksesta.

4. Päähenkilö tekee havaintoja. Mitä hän huomaa? Millaisia johtolankoja hän löytää? Tässä kohdassa kuvaillaan tarkasti, kerrotaan yksityiskohtia. Mitä päähenkilö aistii? Muista käyttää kaikkia aisteja!

5. Tarinaan tulee mukaan sivuhenkilöitä. Suunnittele hahmot tarkasti ja mieti, mikä heidän merkityksensä on tarinan ja tapahtumien kannalta.

6. Päähenkilö kyselee ja utelee. Keiden kanssa hän juttelee? Mitä hän saa selville?

7. Päähenkilölle tapahtuu jotain pelottavaa. Mitä hänelle tapahtuu? Kenen tai keiden varpaille hän on astunut?

8. Tapahtumien kulku kiihtyy. Päähenkilö ratkaisee arvoituksen, mutta on pahassa pulassa.

9. Miten tilanne ratkeaa? Miten päähenkilö pääsee pinteestä. Ratkaisu kerrotaan lukijalle.

10. Liitä kertomukseesi kartta, johon olet merkinnyt kaikki paikat, joita dekkarissasi käytät. Jos sinulla on Gmail-, Youtube- tai Google+-tili, voit tehdä karttasi suoraan Google Mapsiin. Voit myös pyytää opettajalta tulosteen, johon merkitset tapahtumapaikat ja skannaat osaksi työtäsi.